Kuinka voimme auttaa?

Vanhojen kuvien lähde: SLS-arkisto

Mahtavaa nähdä sinut täällä!

Tällä sivulla avaan sinulle Notkia IT:n toimintaa ja kerron tarkemmin konsulttipalveluiden luomista mahdollisuuksista.

Kotiosoite meillä kun on Isossakyrössä, löytyy meiltä päättäväistä, pohjalaasta periaatteellista suhdetta tekemiseen. Kerralla kunnolla. Ja sitten siihen oikeaan kysymykseen:

Kuinka konsulttimme auttavat sinua tehostamaan liiketoimintaasi?

Kokeneen konsultin hyödyntäminen esimerkiksi määrittelyvaiheessa on todettu kannattavaksi, sillä asiantuntijan avulla määrittely saadaan toteutettua kerralla kuntoon, väistellen yleisimmät sudenkuopat. Ulkoisen konsultin ottaessa vaikkapa projektipäällikön tai teknisen asiantuntijan roolin, ovat omat tekijäsi vapaita omien työtehtäviensä hoitamiseen, eivätkä sidottuja kertaluontoiseen tai määräaikaiseen projektiin. Ja samalla idealla, uuden tekijän tarve: Epävarman, kalliin rekrytointiprosessin sijaan voit hankkia palveluna tarvitsemasi osaamisen.

Käy lukemassa, mitä sanottavaa yhteistyökumppaneillamme meistä on! Nykyisiin yhteistyökumppaneihin ja asiakkaihin kuuluvat muunmuassa ABB, Danfoss, Fujitsu ja Gofore.

Sinä saat keskittyä omaan hommaasi, siihen missä olet hyvä – jätä HR-puoli meille ja nauti työn jäljestä.

Räätälöinti

Parhaat hyödyt juuri teidän yrityksellenne saadaan räätälöimällä paketti teidän tarpeidenne ja tilanteenne mukaan. Valmista tuotekatalogia ei ole. Miksikö? Koska, hei, miksi tarjoaisimme teille juoksukenkiä, jos tarpeenne on ylittää Atlantti kastumatta. Työtehtävät ovat tuntityönä jälkeenpäin laskutettavia, ja sopimukseen voidaan kirjata tarpeesi mukaan 13 tuntia kuukaudessa tai 130 tuntia kuukaudessa. Loogista – koska tiedän, että sinun ei kannata palkata projektipäällikköä istumaan koko kuukaudeksi, jos tarve on vain 50 % ajasta.

Tehtävänimikkeitä konsulteillamme ovat esimerkiksi

projektipäällikko,
verkkoasiantuntija,
ohjelmistoasiantuntija,
koordinaattori/tekninen projektipäällikkö,
dokumentoija.

Tutustu tarkemmin palveluihimme.

Kartoitustapaaminen

Maksuttomassa kartoitustapaamisessa et sitoudu mihinkään. Tapaaminen järjestetään tietokoneen välityksellä, eikä vaadi sinulta kuin n. 30 minuuttia ajastasi. Ota yhteyttä!

Tarkoituksena tapaamisen aikana on

  1. arvioida realistisesti nykytilanteesi
  2. esitellä Notkian asiantuntemusta projektien avulla
  3. herätellä ajatuksia: kuinka teillä voitaisiin hyödyntää konsultteja
  4. luoda sinulle parempi mielikuva Notkia IT:n toiminnasta.

 

Kurkataan yhdessä teidän tilanteenne läpi – et ainakaan häviä mitään.

Terkuin,


Minttu Notkialta
050 413 9117
minttu.hamalainen@notkiait.fi

 

Ota yhteyttä -lomakkeen löydät täältä.

Jätäthän yhteystietosi, niin tavoittelemme sinua tapaamisen tiimoilta parin viikon sisällä. Tai soita ja kysy lisää!